Uusi vuosi käyntiin mielenkiintoisilla hankkeilla

Vuoden 2021 ensimmäinen kvartaali tuo tullessaan erittäin mielenkiintoisia ja hyviä hankkeita. Toimitamme helmikuussa suuren LED-näytön tulostauluohjelmistolla, tulostauluja sekä niiden oheislaitteita Kirkkonummelle vasta valmistuneeseen Jokirinteen oppimiskeskukseen, jossa tullaan pelaamaan mm. salibandyn SM-liigapelejä. Pääsimme loppuvuodesta yhteistyöhön myös uusiin upeisiin toimitiloihin muuttavan Lohjan Kumi ja Matto Oy:n kanssa, jonka toimitilan julkisivuun asennamme helmikuussa kaksi näyttävää ja huippulaadukasta LED-näyttöä. 


Työturvallisuustaulujen saralla tapahtuu myös, sillä sovimme erään merkittävän suomalaisen yrityksen kanssa 10 ulkokäyttöön tarkoitetun työturvataulun toimituksen, josta voimme toivottavasti kertoa lisää hieman tuonnempana. Kaiken kaikkiaan vuosi 2021 lupailee hyvää, ja toivottavasti samanlaiset tuulet puhaltavat niin asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme kuin toimittajillemme, sillä positiivisesta nosteesta hyötyvät lopulta kaikki!


Hyvää ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2021!